Ei olekaan hetkeen tullut tänne laitettua mitään. 
Allas on edelleen unelma-allas. <3 Vaikka sen kanssa ei ihan kaikki ole mennyt niinkuin olisi halunnut: esimerkiksi tuntemattomasta syystä allas aiheutti vesivahingon marraskuussa, vaikkei mitään hajonnutkaan. Noh, asialle ei voi mitään ja onneksi kaikki selvisi. Mutta ehdottoman palkitseva ja mahtava asia tuo akvaario edelleen on. Haaveilen isommasta: sellaisesta 300-litraisesta, mutta se jää näillä näkymin ensi kesään. Varsinkin nyt kun unelma-altaan jatkoksi ilmestyy unelma-kisuli Olbe-the-Cat. 
Olen taas kesän poissa altaani luota. Tällä kertaa kolme kuukautta. Ihan käsittämättömän pitkä aika! Ja kyllä. Siinä ajassa tulee ikävä kaloja! 

Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kalastossa: Luovuin toisesta avainkirjoahvenestani, kun niiden yhteiselo ei vain toiminut niin kivasti. Molemmat olivat uroksia ja toimeen eivät vain sitten tulleet millään. Eli Hani II pääsi uuteen kotiin. Vaikka se kuinka on vain kala, niin kyllä välillä on miettinyt, että mitä sille oikein kuuluu. 
Sitten menikin kuukausi, että sain isolle ja pahalle Pöölle uuden kaverin. Ensin tukkuun ei vain tullut uusia avainkirjoahvenia ja sitten kun niitä tuli iski poikaystävään noro-virus kaikella voimallaan, eikä sitä voinut jättää yksikseen sairastamaan. Tai minä ainakin oli niin huolissani, että en voinut jättää sitä sinne yksin. Sitten kun päästiin kauppaan oli jäljellä enää 8 pientä ruipeloa, joista kaikkia paitsi yhtä oli myyntialtaassa myös asustellut tonkija käynyt maistelemassa. Muistan, kuinka ajattelin meille lähtevän kalan nähdessäni: Voi luoja! Selviääköhän se edes kuljetusta hengissä? Ja jos selviää, niin Pööhän kiusaa sen heti hengiltä. Yllätys oli suuri, kun pieni kala oli heti ensimmäisenä kerjäämässä ruokaa ja kuin kotonaan altaassamme. Pöönkin kanssa ne ovat kuin paita ja peppu. Onneksi. Ennen Sinttiä (kyllä, se nimettiin Sintiksi, koska oli niin pieni ja säälittävä tullessaan) luulin Pöötö rohkeaksi kaveriksi, mutta nyt se on ihan nössö Sinttiin verrattuna. Kaveri tulee näykkäisemään sormesta, jos ei ala aamulla ruokaa kuulua vaan tongin allasta muuten vaan. Lisäksi sen antaa rapsuttaa itseään ja syö kädestä. Pöökin syö kädestä, mutta rapsuttelu taitaa olla akkain hommia.

Ja vähän ennen kuin muutimme yhteen poikaystäväni kanssa myin pois 'viisiraitabarbini'. Aivan ihania kaloja, mutta niillä oli paha taipumus ahtautua sisäsuodattimeni taakse ja jäädä sinne jumiin! :O
Yksi jopa kuoli kun pyrstöstä repeytyi suurin osa irti. Oli siis parempi myydä ne pois ennenkuin kaikki heittäisivät veivinsä. Mystistä oli myös se, että kun palasin viimevuonna kotiin oli yksi viisiraitabarbini kadonnut jäljettömiin. Ei edes muuton yhteydessä löytynyt mistään muumioitunutta kalaa. Noh, ostin niitä sitten lisää, mutta uudet kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta yksi kerrallaan puolen vuoden aikana. Ne jotenkin vääntyivät, mutta eivät niinkuin kalatubissa. Pyrstö ikäänkuin tuli epäsuhtaiseksi ja kala jäi kitukasvuiseksi, ui huonosti ja oli muutenkin vähän reppana. Ensimmäisen ne kiusasivat itse kuoliaaksi, mutta toinen kuoli itsekseen. Kolmannen lopetin, kun ei alkanut tulla elämästä mitään, kun se majaili vain kannon alla ja aukoi suutaan. Ei jaksanut edes uida haavia pakoon ja kuoli siihen, että ravistelin haavia. Leikkasin kyllä varmuuden vuoksi päänkin poikki veitsellä. Ainoa kala, jonka olen itse joutunut lopettamaan. 

Muutto oli pelottava kokemus. Ei muutettu kuin yksi kadunväli, onneksi, tai olisin kuollut kauhuun. Altaan tyhjennys oli tuskallinen operaatio ja oli pelottavaa katsoa kun poikaystävä ja sen veli kantoivat altaan vanhasta asunnosta uuteen. Pelkäsin, että kalani heittävät veivinsä tai että bakteerikanta heittää veivinsä. Noh, ainoa mikä hajosi oli ulkosuodatin. Tavallaan hauskaa ironiaa, että se hajosi muutossa eikä silloin kun ei oltu kotona, koska se olisi sitten aiheuttanut vesivahingon. Päätettiin siis suoraan siirtyä kahden sisäsuodattimen käyttäjiksi. Toinen on tosin vain pienen pieni prutku ja pitäisi hankkia parempi jossain vaiheessa. Tai hankkia uusi ulkosuodatin ja sille vaikka sanko tai saavi. Ihan vain kaiken varalta. Myös se valkovaseliini olisi oikeasti hyvä asia, koska luulen, että tuo vanha hajosi ihan vain siksi, etten tajunnut että sitä pitäisi käyttää. Tosin se alkoi itkeä tiivisteestä niin, ettei sitä varmaan saisi vaseliinillakaan korjailtua. 
Muutossa tuli toinenkin uhri: yksi piikkisilmistä heitti veivinsä kaksi päivää sen jälkeen kun oltiin muutettu. Tosin vika saattoi olla myös siinä, että lisäsin turveuutetta. Tai siinä, että se mönki uuteen sisäsuodattimeen ja jäi roottorin väliin ja puristui kuoliaaksi. Joka tapauksessa löysin sen kuolleena niin, että se oli jo ihan valkea ja kankea ja pohjalla. Ja sen jälkeen kun laitoin sisäsuodattimen uudelleen seinään. Oli nimittäin alkanut aamuyöstä päästellä kamalaa rahinaa ja kun ei mitään outoa näkynyt, en alkanut puljaamaan altaassa siinä yön ratoksi. Aamulla laitoin laitteen uudelleen seinään ja kohta huomasin kuolleen kalan. Tadaa. Harmitti enemmän kuin sen ulkosuodattimen hajoaminen. 

Eli tällä hetkellä altaassani asustelevat Pöö ja Sintti, lauma piikkisilmiä (9kpl) ja mr. Nappi. Kyllä, mr. Eli herrasväkeähän se. Melko komea parta ja pituutta kertynyt huomattavasti siitä 4,5 cm:stä tammikuulta 2013. Odotan ihan innolla, että pääsen mittaamaan sen.

Olen altaastani kesän usean sadan kilometrin päässä. Onneksi on olemassa kämppis ja innokkaita 4H työntekijöitä, joita pystyy palkkaamaan hoitamaan allasta siksi aikaa. :) 

Kesäasukkaiksi altaaseeni tuli kaksi salamanteriplekoa ja kaksi nokkamonnia. Nokkikset ovat ehkä laiskimpia kaloja koskaan. Olen nähnyt niiden liikkuvan vapaaehtoisesti vain viidentoista senttimetrin matkoja kerralla. Salamanteriplekot Kalevi ja Olavi taas ovat ehkä ujoimpia olentoja, joihin olen koskaan törmännyt. Niitä ei näe jollei satu nostamaan kantoa tai niiden käyttämiä keraamisia putkia, joihin ne piiloutuvat. Ruoka on oikeastaan ainoa motivaattori saada ne tulemaan esiin koloistaan.. 

Ruuasta tuli mieleen.. 
Osti itselleni altaaseen viimeiset kalat. Enempää en sinne ole kaloja ottamassa. Korkeintaan saatan hankkia pari kolme viisiraitabarbia lisää, tai täydentää niitä, jahka niitä kupsahtelee. 10 kappaletta piikkisilmiä siis vilistää pitkin allastani. Ennen kuin ostin ne, sanottiin että ne ovat hirveän ujoja, enkä varmasti tule näkemään niistä vilaustakaan. Paskanmarjat! Suurempia huomiohuoria saa melkeimpä altaastani hakea. Eivät ne varsinaisesti kerjää huomiota, mutta erinäinen määrä niitä on JATKUVASTI esillä. Yleensä kuusi, joskus jopa kaikki 10. Lisäksi ne tykkäävät kiipeillä vesikasveissa ja suodattimessa ja käyvät joskus hurjan lähellä pintaa, mitä ei sellaisista langanpätkän näköisistä öttiäisistä ehkä uskoisi. Hauskoja otuksia ne ja aika pelottavia loppujen lopuksi.. Koska.. Ne ilmeisesti söivät viimeiset ramboni. o.O Näin miten toinen ahven (aina nälkäinen Pöö) ahdisteli sukarapua. Sitten sukarapu loikkasi pois ja seuraava mitä tajusin, oli että iso lauma piikkisilmiä repi sitä palasiksi. O.o 

Kaupassa varoitettiin, että avainkirjoahvenet saattaisivat syödä piikkisilmiä, mutta alun jännityksen jälkeen ne eivät ole olleet niistä missään määrin kiinnostuneita. Silloinkaan ne eivät olleet niistä kovin kiinnostuneita verrattuna siihen, miten paljon ne pitivät ramboista niiden tullessa.. Ongelmaksi muodostuivat viisiraitabarbit ja niiden pohjaton ahneen uteliaisuus. Onneksi olivat eläinkaupassa piikkikset ja viisiraidat samassa altaassa, niin olivat tottuneet viisiraitojen ahdisteluun ja vain kylmästi nousivat varoasentoon ja suoraan sanottuna haistattivat niille paskat jatkaen sitten pohjahiekan siivilöimistä. 
Toisaalta syy avainkirjojeni ja piikkisten rauhaisaan yhteiseloon voi olla puhtaasti se, että Hani II ja Pöö ovat keskenkasvuisia. Näin yhdessä eläinkaupassa millaisiksi jytkyiksi ne kasvavat ja naamani taisi venähtää hieman. Nyt ymmärrä miksi niitä sanotaan kananmunan mallisiksi kaloiksi.. Ja sen, miksi sanotaan, että niistä sitten erottaa, kumpaa sukupuolta ne ovat. Se nimittäin on totta. Hani II ja Pöö ovat vielä ihan vauvoja, joista ei kyllä hyvällä tahdollakaan pysty sanomaan, kumpaa sukupuolta ne on! 

Odotan innolla paluutani Ouluun ja katsomaan, miten rakkaani ovat kasvaneet! Joskin palaan Ouluun vasta 2.8, että tässä menee kyllä vielä hetki. 

Tänään onnistuin hajottamaan toisen akvaarioni kansilaseista. Harmitti kuin pientä eläintä. Sormeenhan siinä haava tuli, mutta ei onneksi isoa. Nyt vain olen mittaillut ja ajattelin tilailla sopivia vapun jälkeen. Pyöräpolitiikalla hakeminen pitää hieman suunnitella. 
Onneksi mitään isompaa vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut ja nämä minulla olevat kalat eivät loppujen lopuksi hypi niin paljoa kuin jotkin muut tuppaavat, että toivottavasti pysyvät altaassa sen aikaa, että saan uuden lasin tuohon päälle. Varsinkin kun tuntuvat viihtyvän melkolailla pohjalla ja satunnaisesti keskivedessä. 

Lisäksi suunnittelen kalaston kasvatusta ja sain kaksi ihanaa tiikerilummetta! Punaisen ja vihreän. 

Ehdin jo surra, että kaikki sukarapuni olisivat kuolleet. Sitten päätin vaihtaa altaan järjestystä. Siis nykin lähes kaikki kasvit irti ja laitoin ne uusiin paikkoihin.
Ja samana iltana!

RAMBO! Löysin sen elossa. Kuva tietty hieman huono, mutta toivottavasti siitä saa edes jonkinlaisen kuvan.

Ahvenet ovat ruvenneet asemasotaan. Yksi asuu toisen kannon alla ja toinen toisen. Sieltä ne sitten mulkoilevat toisiaan ja "ankaria taisteluita", eli toisille pullistelua, ruoka-aikaan keskivedessä.
Oisikohan se merkki siitä, että ne ovat samaa sukupuolta?

Minulla on siis kaksi avainkirjoahventa: Hani II ja Pöö.
Koska ne ovat pariskuntakaloja, eli samassa altaassa saisi olla pariskunta mielellään ennemmin kuin kaksi saman sukupuolen edustajaa, haluaisin selvittää niiden sukupuolen.
Avainkirjoahvenet eivät kyllä ole kovin julmia ja verenhimoisia ahventen mittapuulla, joten ei kait haittaisi, vaikkeivät olisi eri sukupuolta. Varsinkin kun allas on kuitenkin sen 180-litraa ja piileskely onnistuisi. Silti, sitä vaan haluaisi tietää, kun se on mahdollista tietää.

Kun ostin Pöön ja itsetuhoisen Hani I kauppias yritti katsoa sukupuolta niistä niin että toinen olisi koiras ja toinen naaras. Ei kuitenkaan ole mitään hajua, kumpi noista Pöö on. Ja sitten kun kaupassa ei osaa sanoa, että kumpi siellä altaassa jo ui niin mahdollisuudet ovat fifty-fifty. Noh, ainakin oikean lajin edustajat tuli. Että sinällään ei aihetta valittaa. Enkä kyllä valittaisikaan. Kivoja kaloja ja niiden puuhailua on parasta katsoa.

Sukupuoli pitäisi olla erotettavissa selkäevästä, mutta mistään ei tunnu löytyvän selkeää kuvaa, millainen olisi uroksen ja millainen naaraan selkäevä. Onhan minulla kamera ja netti pullollaan ihmisiä, jotka osaavat ne erottaa toisistaan, mutta kamerani tarkennusvalo on kirkkaan punainen ja ainakin Hani II mököttää minulle jo kun yritin kuvata sitä saadakseni sen selkäevän näkyviin. Yritän parhaillani liennyttää sitä pois siitä, että se lopettaisi minun säikkymisen...
Että ei onnistu.
Kokeilin jopa peittää sitä sormella, mutta se loistaa sormestani läpi! Eli eipäs onnistukaan.

Tässä kuitenkin kuva altaastani tänään.

Sukarapuja ei ole näkynyt eikä kuulunut. Luultavasti siis tuomitsin ne kuolemaan.